Vanhemman kynästä; Ajatuksia kiitollisuudenvelasta ja suhtautumisesta muutoksiin

 Kyläkoulukeskustelu käy somessa kiivaana, ja kylmästi jakamalla vastakkain ovat puolet "kyläkoulujen puolustajat" ja ihmiset jotka ovat valmiita sulkemaan kyläkoulut.

Jo pidemmän aikaa on poliitikkojen keskuudessa levinnyt erikoinen trendi. Omaa lähikouluaan puolustava vanhempi on saanut kohdata kysymyksiä, jossa vanhemman tulisi tietää, millä kaupungintalous saadaan kuntoon.

 Rivi-ihmisen täytyisi tietää, mitä nyt tehdään. Tämä pyyntö / käsky on ollut aikalailla pysäyttävä. Jos siellä on kaikenmaailman konsultteja ja firmoja palkattu tutkimaan milloin mitäkin, ja 31 kaupunkilaisten valitsemaa valtuutettua, ynnä muuta väkeä, niin luulisi että se olisi heidän tehtävänsä. Jotkut tekevät sitä ihan työkseen ja heille siitä maksetaan, mutta me vanhemmat täällä käymme töissä, hoidamme perheitämme ja lisäksi käytämme jo valmiiksi mittavan ajan koulumme asioita selvitellessä ja hoitaessa. 

No, luultavasti meistä joku alkaa vielä perehtymään budjetteihin, menoihin ja tuloihin, kunhan vaan ehtisi. Vaikka se ei meidän tehtäviimme kuuluisikaan. Lupaamme kyllä toimittaa sinne sitten valmiit esitykset ja luvut, vaikka toisinaan tuntuu, että tämä päätös aiotaan nuijia läpi hinnalla millä hyvänsä, vaikka se tulisi maksamaan kaupungille. 

Toinen asia, mitä on meille kerrottu, on se että olemme itsekkäitä.

 Olemme itsekkäitä, koska vaadimme lähikoulumme saavan säilyä, "koska se on joltain muilta pois". Ihan älytön ajatuskulku kerta kaikkiaan, ja vielä älyttömämpää että tuollaiset sammakot tulevat poliittisesti vaikutusvaltaisten ihmisten suista! Sama, kun syytettäisiin urheilijoita siitä, miksi he haluavat paremmat tilat, tai autoilijoita siitä, miksi he haluavat korjauttaa tiet tai saada liikennejärjestelyihin muutosta. Kyllähän silloinkin nipistetään jostain, ja se on jostain muualta pois, ellei kasvateta sitten tuloja jollain tai oteta velkaa. 

On myös käsketty olla vaan kiitollisia. Olkaa kiitollisia että teille on osoitettu joku koulu, ja ehkä joku päiväkotipaikkakin jostain saadaan, olkaa kiitollisia että teillä on edes tämän aikaa ollut koulu... 

Ja etenkin, olkaa positiivisia! Ei saa olla vihainen, surullinen eikä katsoa menneeseen! Lastenne takia olkaa nyt iloisia ja vakuuttakaa lapsenne siitä, että tämä on tosi kiva juttu, ollaan kaikki yhdessä iloisia orivesiläisiä yhdessä suuressa koulussamme (viis siitä vaikka opiskellaan liikuntatilassa tai komerossa kun ei luokkiin mahdu, tai epäterveellisissä tiloissa...). Kuulkaas lasten selviäminen riippuu nyt siitä, miten itse suhtaudutte asiaan! 

No, jos maailmanhistoriaa tutkitaan, niin kaikki suuret muutokset yhteiskunnassa seurasivat sitä, että joku ei ollut tyytyväinen. 

Jollekin riitti, jollekin tuli mutta täyteen.

  Joku löi nyrkin pöytään, ja sanoi että nyt saa riittää tämä, tähän tarvitaan muutos! 

Meille sanotaan, että meidän tulee vaan sopeutua, ja vedotaan meidän vanhemmuuteemme, suorastaan arvostellaan sitä siinä sivussa.

Mutta meillä on viesti päättäjille: Nyt on teidän aika sopeutua siihen, ettei täällä enää sopeuduta eikä niellä kaikkea. Vaikka sitten kasvatettaisiin pieniä anarkisteja, jotka uskaltavat aina nousta barrikaadeille ja pelottamasti puolustaa oikeaksi katsomiaan asioita. Ainakin täällä kasvatetaan lapsia, joiden ei tarvi padota tunteita ja esittää, että kaikki on kivaa, jos se ei ole.

Annukka, vanhempainyhdistyksen sihteeri ja 4lk & eskarin äiti +04/22 tulevan hirsiläläisen äiti